Sivut

tiistai 24. helmikuuta 2015

Täällä taas pitkästä aikaa

Sitä onkin taukoo pidetty täällä blogin aikaa ihan vallan aikaa.
On ollut taistelua itseni kanssa rankasti häiritsevän päänsäryn kanssa.
Selkäkään ei ole kunnossa mutta näillä nyt on mentävä. Menee kaikki into tehdä mitään
ku tietää että pienelläkin tekemisellä saa ittensä niin kipeeks ja sairaalakuntoon.
Tällä hetkellä menee estolääkitystä ja kokeilen kuinka se nyt toimii.
Ikävänä sivuoireena siinä on kamala väsymys.

Oon kuitenkin päättänyt ottaa härkää sarvista ja tehdä se mitä on tehtävä =)
Nyt on viikko taas takana tiukempaa ruokavalioo ja muutos kropassa on tuntuva.
Hiilarit minimissä ja vettä.. vettä... vettä. Pöhötys kadonnut suurimmaks osaks ja vaatteet mahtuu taas vaihteeks päälle vaikkakaan vaaka ei näytä pienempää lukemaa. Painooni en nyt sinänsä seuraakaan muuten kuin ihan satunnaisesti. Peili kertokoon kaiken tarvittavan =)






perjantai 14. helmikuuta 2014

Pirtelö



Tässä nopee ja maistuva pirtelö pikkunälkään, välipalaksi...
Mä tein tän nyt itelleni aamupalaksi, ku ei maistunut mikään raskaampi.

Tähän meni:
1/2 jugua
mehukeittoo notkeuttamaan
vadelmia ja omenasosetta

Sekaanhan voi heittää kaikkea mahdollista oman maun mukaan =)





Kaadoin tupperin shakeriin siltä varalta etten juokaan heti tai juon vaan
osan ja tää menee jääkaappiin odottamaan sopivaa hetkeä 
Ravistamalla saa sit uudelleen tuon maistuvan kuohkeuden.




torstai 13. helmikuuta 2014

Morjens!!

Nyt on aika palata jäähyilemästä, istukoon vaihteeks muut siellä penkin päässä ;)

Eli siis joo.. hmm.. Alkuun pitäs taas päästä. Tässä on ollut kaikenlaista isompaa ja suurempaa, että on tää vhh ja kuntoilu ollut toisarvoista. Nyt kuitenkin kiivetään kehiin ja, no ei voi sanoo että jatketaan siitä mihin viimeks jäätiin. Sanotaan vaikka että, aloitetaan tästä ja jatketaan eteenpäin. Jooko, sopiiks se teille?? =)

Pikkuhiljaa siis totutellaan tuohon vähähiilariseen ruokavalioon ja aloitetaan opettelemaan juomaan vettä! Tavoite on 2,5l/päivä, ja mulla kun on tollanen perus 0,5l:n pullo niin tuntuu hurjalta ainakin näin alkuun täyttää se viidesti..



Mä jätän noi kaikenmaailman urheilujuomapullot kaappiin ja käytän tätä!
Tää on muodoiltaan sopiva käteen (sehän se tärkein aina on, miltä mikäkin kädelle tuntuu.. ) ;o)
Kaikenlisäks tää kulkee mulla ainakin helpommin mukana ku ei vie kassissa paljoo tilaa, ja painaa sitäkin vähemmän. Mieluummin täytän tätä siellä sun täällä ku raahaan 2l:n pulloo kainalossani. Meni vertaus ehkä hieman yli mut oletan että saitten asiasta kopin.

Ei muuta ko tsemppiä mulle ja katotaan mtä taas tästäkin tulee =)

(täs samaan aikaan kissa yrittää punkee itteensä mun hupparin taskuun)

tiistai 22. lokakuuta 2013

Blogi jäähylle

Jätän tän blogin nyt ainakin toistaiseksi jäähylle.

lauantai 14. syyskuuta 2013

Kesäkurpitsa lihapullat

Nää lihapullat on kokeilemisen arvoisia!! Tein ekaa kertaa ja kyllä teen uudestaankin!

Eli:
400g jauhelihaa
2 sipulia (pilko ihan pieneks)
kesäkurpitsaa (n. 13cm pala raastettuna)
1 muna
loraus soijakastiketta
n. 2dl juustoraastetta
lisäksi mausteita joilla on tottunut jauhelihan maustamaan ...itse käytin hieman tähän tyyliin:
paprikajauhetta, lihamaustetta, grillausmaustetta, chili-suolaa, valkosipulijauhetta, mustapippurii

Sit kaikki vaan sekasin keskenään

Paista voin kera pannulla






Lihapullat maistui koko perheelle =)
Kuvassa näkyvä kastike on tehty lihapullien paistamiseen jälkeen samaisella pannulla, eli 4dl kuohukermaa johon laitoin puolikkaan lihaliemikuution, hieman koskenlaskijaa, ruohosipulia ja vähän muistaakseni paprikajauhetta ja valkopippuria.

maanantai 9. syyskuuta 2013

Greasen tahtiin

Se eilinen... ei ne sipsit ees ollut hyvii! Ei tarvinnut paljoo syödä ku oli jo ihan järkky olo ja olo ei ollut yhtään sen parempi aamullakaan. Ei siis todellakaan enää!!  ...ennen seuraavaa kertaa...

Päivä lähti tosi tahmeesti käyntiin. En saanut mistään kiinni, eikä mistään tullut mitään. Ei ollut huvitusta mihinkään. Mietin millä saisin puhtia.. ees vähäsen. Mikä auttaa kun mieli on maassa?? No Frendit tietty!! .. siis se sarja ja niitähän löytyy kaikki kymmenen tuotantokautta =) Aloin kaapista kaivaa ekaa tuotantokautta ja käsiin osukin Grease joka oli vielä muoveissakin. Miten se on mahollista?? Kuuma tanssikin on nähty valehtelematta joku 50 kertaa tässä vuosien aikana.





Innostuin siis hieman ja ajattelin ees vähä koittaa vaiks treenata siin samalla. Nyt kannoin crossarin olkkariin telkan eteen (vihkoinkin kun olin saanut kuntoiluhuoneen ja laitteet pois olkkarista).
Nauha pyöriin ja menoks. Jossain 10min kohilla alkoi tuntuu et polkeminen sais jo kyllä riittää niin just alko musiikkikohtaus leffassa ja siitä tulikin kunnolla puhtia polkemiseen =) Loppupeleissä tuli sit sotkettuu sillä crossarilla 40min. Lisääkin ois mennyt mut kun ei vaan huvittanut.

Hain myös käsipainot olkkariin ja niillä sain settii tehtyy. En osaa kertoo mitä tein, tai tiiän mitä tein mut  en tiiä niiden nimityksii =) .. hyvää teki! Vielä viimoseks 10min crossarilla ja sit alko oleen jo niin kauhee nälkä et kävin tekemäs protskusmoothien ja lipittelin sitä leffan loppuun sen mitä enää oli jäljellä.


Mä niin tykkään musiikki-/tanssileffoista











sunnuntai 8. syyskuuta 2013

Ei, älkää lukeko tätä päivitystä!

En ees yritä puolustautua mitenkään...
...ei mulla muuta.


lauantai 7. syyskuuta 2013

Hyvä päivä mut... noh, lukekaa

Aamu alko herätyskellolla jotta ehtisin rauhassa juomaan pari kuppii kahvii ennen kuin lapset herää.
Juon pääasiassa murukahvia joten laitoin veden kiehuun ja murukahvia kuppiin annostellessani totesin että sitä riittää just ja just kahteen kuppiin. Täytyy siis keskittyä siihen kahviin eikä taas unohtua tekemään jotain muuta kun oon kahvikupin eteeni saanut, yleensä siis kahvi kylmenee kuppiin =)
Veden siinä kiehuessa kolusin keittiön hyllyjä kun olin olevinani ihan varma että jossain vielä oli murukahvia jemmassa, en sitä kuitenkaan löytänyt.
Join siis ne kaks kuppii rauhaksiin ja selailin feissarii sekä muita päivitettyjä blogeja.
Melkein tunnin itekseni oltua päätin mennä tekemään kunnon treeniä käsille kun intookin riitti heti aamusta.

Lapset kyllä heti alottaessani heräs, mutta malttoivat istahtaa sohvalle heräileen ja katteleen lastenohjelmii. Sain siis hyvän treenin käsille ja hyvän setin vatsojakin tein.




Treenin jälkeen maistuis taas kahvi, vaan murukahvia nyt ei sit enää ollukaan... hmm.
Kävin herättelemässä miestäni sen verran että kysäsin joko hänelle keitettäsiin kahvia kun kerran ihan normi kahvinkeittoon joudun. Joo kyllä, hänellekin saisi keitellä. Okke, kaadoin reilusti vettä keittimeen
ja kahvinporoja mitatessani totesin että nekin riittää vaan KAHTEEN kupilliseen... ei, ei näin voi käydä, ei tänään!!! Aloin siis etsimään lisää kahvia ja aavistus oli ettei sitä ole. Ei ollut, mutta löysinkin aikaisemmin aamulla etsimääni murukahvia =) JES !!
Kaadoin siis keittimestä liiat vedet pois ja laitoin sen kaks kupillista miehelleni tippumaan joka jo siinä vaiheessa oli myös jo keittiöön ehtinyt ja aloin kaatamaan murukahvia kaupan lasipurkista omaan murukahvipurkkiini.... muuten hyvä mut mun tyhjä kahvikuppi oli siinä vieressä ja kaadoin murukahvin sinne. Siinä vaiheessa kun tajusin mitä tein vilkasin olkani yli ja toivoin että kukaan ei tätä nähnyt, turha toivo. Ei mieheltäni tullut sanaa suusta mutta ilme kerto kaiken. Ei se kuitenkaan yllättynty tekemästäni ollut kun mulle näitä sattuu... millon deodorantit on päässä ja hiuslakat kainalossa...

Se siitä. Saatuani muksut syömään aamupalan aloimme tekemään lähtöä ulos. Ajattelin vielä nopeesti sodastreamilla hapottaa itselleni veden mukaan matkaan ulos niin tulee litkittyy sitä vettäkin päivän mittaan. 

Ulkoo tullessamme sisälle tuli yhtäkkii mieleen että mihinkäs sen hapotetun veden oikein jätinkään. En sittenkään ollut muistanut ottaa sitä mukaan ulos. Ehkä olin sen ajatuksissani tunkenut jääkaappiin.
Noup!!!


Se vesipullo oli edelleen koneessa kiinni!!! Vesi oli kyllä hapotettu....

No jooh, sellasta sattuu =)

Lasten mentyy päikkäreille yritin kovasti näitä päivitykseeni tulevia kuvia muokata, esim tuo teksti -Kropparemppa- noissa kuvissa. Hankalaa oli ja niin ylivoimasta! Ei tuntunut onnistuvan. Kuvat katos ja löyty jostain mistä ei pitänyt, enkä saanut niitä ladattuu tänne. Kiristi niin, kun vähä välii tarttin apuu mieheltäni. Ei vaan mee jakeluun et kuinka tää kone toimii!!!

Eli siis olen saanut uuden koneen joka on ihan huippu... ainoo vaan etten osaa tätä käyttää!!!!!
Se on siis MÄKKIIII !!!! <3 <3 =))


Ei siis haittaa ettei osaa yhtään käyttää, kunhan on mäkki =D



Asiaa Magnesiumista


Magnesium ja masennus

Päivitetty 2.9.2013

Magnesium on ihmiselle välttämätön, laajavaikutteinen kivennäisaine, joka ehkäisee myös masennusta ja nopeuttaa toipumista siitä, kirjoittavat puolalaiset psykiatrit uudessa kirjallisuuskatsauksessaan. Pyrin tiivistämään tähän uutiseen keskeiset tiedot magnesiumin merkityksestä masennuksen ehkäisyssä ja hoidossa. Magnesiumin puutteeseen liittyy usein myös D-vitamiinivaje, sillä D-vitamiinisynteesiin osallistuvat entsyymit tarvitsevat magnesiumia.

Noin 60 prosenttia kliinisestä masennuksesta kärsivistä potilaista on ”lääkeresistenttejä”. Toisin sanoen lääkkeet eivät auta heitä. Syynä on tietenkin se, että lääkkeet ovat tehottomia, koska niiden vaikutus ei kohdistu masennuksen todellisiin syihin. Lääkeresistentit potilaat sairastuvat usein muihin samanaikaisiin pitkäaikaisiin sairauksiin. Kaiken lisäksi mielialalääkkeillä on ikäviä sivuvaikutuksia. Näistä syistä psykiatrit ovat tutkineet mahdollisuuksia hoitaa masennusta muillakin keinoin, kuten magnesiumilla, mäkikuismalla, omega-3-rasvahapoilla, ubikinonilla ja muilla ravintolisillä.
Magnesium on alkanut kiinnostaa psykiatreja monesta syystä: Tämän kivennäisaineen saanti ravinnosta on vähentynyt kolmasosaan sadan vuoden takaisesta, ja suuri osa (80 %) väestöstä potee piilevää magnesiumin puutetta. Keskimäärin ihmiset saavat vain 40 % viranomaisten suosittelemasta määrästä, mikä sekin on alakantissa optimaalista terveyttä ajatellen. 

Ranskalaisessa yli 5 000 henkilön tutkimuksessa 23 % naisista ja 18 % miehistä sai magnesiumia alle 60 % saantisuosituksesta. Tuoreessa puolalaisessa tutkimuksessa terveiden urheilijoiden magnesiumin saanti oli vain 66 % suositellusta (Wierniuk ja Włodarek 2013).
Suomalaiset saivat sata vuotta sitten ruoastaan noin 1200 mg magnesiumia päivittäin, mutta nykyään vain vajaat 300 mg. Ihmisen todellinen tarve on 500–600 mg magnesiumia, mutta viranomaissuositus on vain 280–350 mg/vrk. Syynä magnesium saannin vähenemiseen on muun muassa se, että vehnä puhdistetaan nykyisin niin, että vain 16 % sen alun perin sisältämästä magnesiumista ja 24 % sinkistä jää jäljelle kaupan jauhoihin. Magnesiumin puute estää myös D-vitamiinin syntyä auringonvalosta iholla, sillä D-vitamiinia tuottavat enstyymit ovat magnesiumista riippuvaisia (Deng ym. 2013). Näin ollen magnesiumin ja D-vitamiinin vajeet liittyvät toisiinsa ja kumpikin lisää masennuksen riskiä niin lapsilla kuin aikuisilla. Ja kääntäen: magnesiumin käyttö ravintolisänä tehostaa D-vitamiinisynteesiä elimistössä.

Diabeetikot ovat muita alttiimpia sairastumaan masennukseen ja muistisairauksiin. Yhtenä myötävaikuttavana tekijänä on magnesiumin puute, joka ei hevin korjaannu ruokavaliolla. Diabeetikot erittävät magnesiumia tavallista enemmän virtsaan, jolloin heille kehittyy magnesiumvaje, vaikka saanti ruoasta olisikin suositusten mukaista.
Vasta viime aikoina on alettu tutkia ja ymmärtää magnesiumin, D-vitamiinin, omega-3-rasvahappojen ja muiden yksittäisten ravitsemustekijöiden tärkeää merkitystä aivojen normaaleille toiminnoille ja immuunijärjestelmälle. Magnesium säätää yli 350 geeniä, joista suuri osa toimii aivoissa, maksassa ja munuaisissa. Osa näistä entsyymeistä säätää D-vitamiinin synteesiä (Deng ym. 2013, ks Figure 1). Puutoksella voi olla monia vakavia neuropsykiatrisia seuraamuksia. Aivojen tietokonekuvaukset ovat osoittaneet, että lääkeresistenttien masennuspotilaiden aivojen magnesiumpitoisuudet ovat tavallista pienempiä.

Magnesium masennuksen hoidossa

Ensimmäinen kliininen tutkimus magnesiumin positiivisesta vaikutuksesta masennukseen tehtiin jo lähes sata vuotta sitten. Magnesiumsulfaattia ruiskutettiin 50 levottoman masennuspotilaan ihon alle, jolloin 90 prosenttia heistä rauhoittui ja kykeni nukkumaan paremmin (Weston 1921). Sittemmin magnesiumin vaikutuksia on tutkittu paljon rotilla. Monet näistä tutkimuksista ovat vahvistaneet magnesiumin rauhoittavat vaikutukset aivoissa. Esimerkiksi aivovaurion kärsineille rotille annettiin magnesiumsulfaattia, jolloin trauman jälkeinen masennus lieveni.
Magnesiumia on annettu ihmisille yhdessä masennuslääkkeiden (fluoksetiini, imipramiini, bupropioni, sitalopraami, tianeptiini) kanssa, jolloin on havaittu myönteinen synerginen yhteisvaikutus. B6-vitamiini, D-vitamiini, sinkki ja magnesium vaikuttavat yhdessä synergisesti aivoissa. Vuonna 2008 julkaistu kliininen tutkimus osoitti, että magnesium on yhtä tehokasta diabeetikkojen masennuksen hoidossa kuin trisyklinen masennuslääke imipramiini. Magnesiumia on annettu hyvällä menestyksellä myös synnytyksen jälkeisessä masennuksessa. B6- ja B12-vitamiinit edistävät magnesiumin imeytymistä ja prebioottina käytetty inuliini jopa kaksinkertaistaa magnesiumin imeytymisen suolistosta vereen. Suosittelen magnesiumin, D-vitamiinin, E-EPAn ja muiden edellä mainittujen ravintolisien samanaikaista käyttöä ravintolisänä, jolloin tulos on parempi kuin magnesiumilla yksinään.
Eby GA, III, Eby KL: Magnesium for treatment-resistant depression: a review and hypothesis. Med Hypotheses 2010, 74, 649–660 Free Full Text
Eby GA, Eby KL, Murck H: Magnesium and major depression. Kirjassa: Magnesium in the Central Nervous System. Eds. Vink R, Nechifor M, University of Adelaide Press, Adelaide, 2011, 313–330 (ks Serefko ym. 2013)
Serefko A, Szopa A, Wlaź P, et al. Magnesium in depression. Pharmacology Reports. 2013;65(3):547-54. Free Full Text 

Deng X, Song Y, Manson JE, et al. Magnesium, vitamin D status and mortality: results from US National Health and Nutrition Examination Survey (NHANES) 2001 to 2006 and NHANES III. BMC Med. 2013 Aug 27;11(1):187. Free Full Text pdf
Wierniuk A, Włodarek D. Estimation of energy and nutritional intake of young men practicing aerobic sports. Rocz Panstw Zakl Hig. 2013;64(2):143-8. PubMed

perjantai 6. syyskuuta 2013

Hiilariiiiiii

Eilinen päivä oli huono kaikin puolin, jumitin niin pahasti kun vaan jumittaa voi.
Sain kyllä treenin tehtyy käsille ja vatsojakin kiskoin parilla eri treenillä.
Huvitus kaikkeen ihan nollissa mutta itsellenikin yllätykseksi sain vielä illalla väännettyy itseni lasten kanssa kävelylenkille anopin seuraks.




Tänään sit ei ookkaan tehty yhtikäs mitään ja ruokailukin mennyt ihan penkin alle!!
Niin uskomattomalta kuin se kuulostaakin niin "ratkesin" tänään nakkisoppaan....
Tein muksuille nakkisoppaa ja hetken mielijohteesta päätin itsekin syödä.
Olo oli lähes kuin ois taas pitkän aikaa syönyt kaikkee epämäärästä ja se väsy, turvotuksesta puhumattakaan!!! Siitä lähtikin sit lumipalloefekti liikkeelle. Loppupäivä tuli vähän välii viskottuu suuhun mitä sattuu ja nyt täs illalla sohvalla istuessani on niin kaamee olo ja masentaa koko taakse jäänyt päivä. Ei auta tosiaankaan poiketa ruokavaliosta.

Eilen aamulla vaakakin näytti jo 67,2kg ... huomista en uskalla ees ajatella just nyt.
Just kun sain painon tasaseen tahtiin tippumaan vaikkakin hitaasti mutta suunta on selkeesti ollut päivittäin alaspäin niin nyt sit piti mokata. Kurja olo ja fiilis =(

Nyt pitäs yön aikana kyl saada kaikki nollattuu ja nousta aamulla hyvillä mielin uuteen päivään.
Jos aamullakin fiilis on tää mikä nyt on niin en varmastikkaan saa minkäänlaista treeniä tai lenkkiä tehtyy.

keskiviikko 4. syyskuuta 2013

Banaanipannari


Jos vielä löytyy joku lukija/blokkaaja jolle tämä ei ole tuttu niin tätä kannattaa kokeilla!
Tää kyllä tuntuu löytyvän nykyään lähes joka blogista =)

Eli siis banaanipannari mutta ulkonäkönsä ja valmistustapansa takia meillä tämä on banaanilätty!
Tästä löytyy eri kokeiluja/versioita ja tässä nyt yksi.. tai oikeestaan kaksi..

Maanantai-iltana tein lasten kanssa yhden kokeilun. Laitoin 2 kananmunaa ja yhden banaanin jotka survoin sauvasekoittimella. Paistoin kookosöljyä käyttäen. Päälle kermavaahtoo ja vadelmia sulatin pakkasesta kaveriksi. Pannu ei ollut järin suuri ja totesin että tuosta "taikinasta" olisi kyseisellä pannulla saanut tehtyä kaksi plättyä.
Nyt kuitenkin yksi oikein paksu joka oli myös hieman hankala kääntää pannulla. Se oli kuitenkin maistuvaa ja hupeni suurimmaks osaks lasten suuhun.




Eilen tein aamupalalle hieman erilaisella toteutuksella. Laitoin siis 4 munaa ja kaks banskua sekä mausteeksi hieman kanelia. Nyt myös eilisestä viisastuneena laskin että samaisella pannulla tästä määrästä tulisi neljä lettua. Ja kyllä, se oli helpommin ja onnistuneemmin käännettävissä.
Päälle tällä kertaa turkkilaista jugua joka oli hieman maustettu aikaisemmin blogissa mainitsemallani
karppisokerilla (suosittelen) ja kaveriksi mansikoita kun ne eilen sulatetut vadelmat katos noiden pienten tallaajien kitusiin =D. Oli oikein maistuvaa ja jatkossakin lisukkeeksi tulee tuo jugu kermavaahdon sijaan.

tiistai 3. syyskuuta 2013

Painot

Kauan odotettu (viimeviikolla tilattu) paketti saapui tänään.
Olin aamukahvilla kun keittiön ikkunasta näin Kiitolinjan auton pysähtyvän portille.
Tiesin heti mitä on tulossa ja juoksin jo ovelle vastaan. =))

Painot, niin monikäyttöiset.

painonnostotanko 140cm 5,25kg
käsipainotangot 2,25kg
kahvalliset vinyylipainot 6x1,25kg, 4x2,5kg ja 4x5kg


<3 <3 <3 <3 <3 <3 <3 <3 <3 <3 <3 <3 <3 <3 <3 <3 <3 <3 <3 <3 <3 <3 <3 <3 <3 <3 <3 <3 <3

Semmoset pyöreet sata rahaa noista jouduin pulittaan, enkä pitänyt pahana hintana tälle setille =)

maanantai 2. syyskuuta 2013

Toinen kokovartalokuva =))

JEE!! Vaatekaapista jotkut vaatteetkin mahtuu jo päälle =)))
Ei siis tartte siis enää vaihella collareitten ja tuulihousujen välillä =)
Jalassa myös eilen ostetut popot =D

Tästä taas uutta virtaa projektiin. Tuol kaapis ois vaik mitä kivoi vaatteit
ku vaan mahtus niihin....

Uus pää

Äsken kun oli hiki iholla ja pakko mennä suihkuun niin
päätinkin leikellä hiukset ensin.
Nyt mulla on sit uus pää ja hetken aikaa hieman kevyempi olo
ennen kun pehko taas kasvaa ja tukahduttaa mut =D



Kävely ja pieni vatsatreeni

Tänään tein lenkin heti aamusta kun olin saanut lapset päiväkotiin.

Aika: 47min
Matka: 4,8km
Keskinopeus: 5.8km/h
Kulutus: 236kcal

Kotiin päästyäni jatkoin vielä pienellä vatsalihastreenillä.

Nää aamutreenit siinä mielässä sopii mulle oikein hyvin kun sen jälkeen on loppupäivä sit aikaa kaikelle muulle. Yleensä jos urheilen joskus myöhemmin päivällä niin se kummittelee koko päivän mielessä siihen asti kunnes pääsee ottaan hikee pintaan.

En tiiä vaan kuinka toteutus aina onnistuu kun
lapset aloitti tänään päiväkodissa niin että ovat vaan joka toinen päivä. Niinä päivinähän pääsen hyvin aamusta liikkeelle ja nyt nähtäväksi jää kuinka saan lapset aamusta toimimaan niin että ne lähtis mun mukkaan lenkkeileen. =)













sunnuntai 1. syyskuuta 2013

Vatsoja =)

Tänään pääsin kokeilemaan vatratreeniä, vaikkakin tyttären 2vee kanssa niitä yhdessä tehtiin ja se hieman oli säätämistä.. mutta tehtiin kuitenkin. Harmi kun en saanut kuvia aikseksi.... Tein vatsapenkillä vatsoja ja tyttäreni halusi välttämättä liittyä reeniin mukaan ja kapusi syliin selkä muhun päin nojaten ja siinä hän sitten toimi painona =) Raskasta oli mutta joka vääntö sen arvoista. Yhdessä tekemisen meininkiä suorastaan.

Ruokailu edelleen ontuu aikalailla ja sitä pitäisi saada korjattuu. Pitäisi syödä enemmän ja tasasemmin.
Nyt tulee syötyy vasta kun on jo karmiva nälkä =/

Ainiin, ostin tänään uudet kengät. Ihan helmet!! Laitan huomenna kuvaa niistä =)

Proteiinipitoista safkaa

Aika proteiinipitoisesti tulee syötyä sen mitä syö. Kun ei oo oikeen koskaan osannut syödä salaatteja niin aika vähiin ne jää vaikka välistä oikein yrittää skarpata sen suhteen että sitä värii olis lautasella. Ja sekin tiätty vaikuttaa että monesti kun alan syömään niin virheellisesti nälkä on jo kova ja sitä ruokaa on saatava äkkii. Salaatin räpeltäminen veis vaan aikaa ellei sitä oo sattunut tekemään jääkaappiin jo valmiiksi =)

Syöminen on ollut kylläkin jonkun aikaa nyt aika vaikeeta (pääkoppa ei anna syödä) ja pitkälti oon menny ihan mehukeiton varassa lähes koko päivän. Iltapäivästä tai alkuillasta oon saanut jotain syötyy, vaikka ees ruisleivän. Vaikka leipä ei oo vhh ruokavaliooni kuulunutkaan niin nyt sitä oon kuitenkin syönyt kun se on ollut hieman niinkun ainoo mikä on maistunut.

Eilen päivän ulkona touhuttu ja hiekkaa heitelty niin oli iltapäivällä ihan hurja nälkä kun päästiin sisälle ja jääkaapissa oli valmiina lihakastiketta jota päätin väkisinkin syödä. Annos tuntu kylläkin aika kovalta mutta sain kun sainkin sen menemään alas. Olo oli täys ja vaikka ei ähky ollutkaan niin... no niin..








Yön aikana eilen valittamani jalkasärky on nyt helpottanut mutta tuntuu kuitenkin vielä jaloissa.
Tänään siis heräsin sunnuntain kunniaks herätyskellon kanssa seitsemältä ja oon ottanut aikaa ihan vaan itselleni. Rauhassa juonut pari kuppii kahvii ja saanut päivän vitamiinit sun muut otettuu. Nuorimmainen on toki jo herännyt mutta kattoo sunnuntaiaamun piirrettyjä... no nyt heräs toinenkin.
Tästä se päivä taas lähtee.


lauantai 31. elokuuta 2013

Jalkasärkyä ja kalorien polttoo

Taas heti huomaa kun on jäänyt magnesiumit ottamatta, särkee ja kovaa. Jalat voi hyvin kun säännöllisesti muistaa ottaa pillerin mutta aamut on mulla aina niin täys säätöö ku herään samaan aikaan lasten kanssa, enkä sit vaan enää myöhemmin päivällä muista ottaa. Joskus aikanaan kun lapset oli pienempii niin heräsin ihan vallan kuudenkin aikaa jotta kerkesin tunnin tai jopa kaks ihan rauhassa heräileen aamukahvin kera. Siinä oli hyvää aikaa huolehtia itsestäänkin ja päivät lähti hyvin käyntiin.

Tänään lenkin sijaan touhusin lasten kanssa ulkona. Tai lähinnä lapset touhus siis omiaan ja mä kannoin
pihasta kaikenmaailman tavaroita varastoon ja otin hiekkakasastakin vielä urakan jota hiki hatussa levittelin lapiolla heitellen ja välistä haravan varressa heiluen. Kyllä sekin voimille otti ja kaloreita varmasti poltti. Omakotitalossa kun asuu niin noita kaloreita kuluttavia hommia kyllä riittää, ei tarvi niin harmitella jos joku lenkki jää väliin vaikka se lenkki kyllä eri nautinto onkin. =) Mut ei voi kieltää etteikö mieltä lämmittänyt kun piha taas vaihteeks näky ku on "romut" pois silmistä.

Nyt illalla oon täs hieman "opiskellut"... eli siis tutustunut erilaisiin vatsalihas treeneihin ja ihan varmaa on että huomena rääkätään vatsalihaksii ..en malttais ees oottaa huomista siltä osin =)

Siispä huomiseen!


torstai 29. elokuuta 2013

Eilinen meni siivotessa

Kuten otsikko jo kertoi niin eilinen tosiaankin meni siivotessa, siis ihan koko päivä.
Jo heti aamusta päätin ettei reeniä ellei kämppä oo täysin siivottu ja siitä se touhu alko.
Sitä siivoomista riitti kun kolus joka nurkan ja hieman vaihto huonekalujen paikka (taas vaihteeks).
Imuroinnin ja lattioiden pesun jälkeen kyllä olo oli kun ois lenkillä käyny. Mulla monesti käy niin kun alan yhtäpaikkaa siivoon niin se ihan huomamatta lisääntyy se siivottavan määrä, kun jään myös ohimennen siistimään laatikoita ja kaappeja... Päivän päätteeks olin säästänyt pyykkien ripustamisen, ne siis oli oottanut koneessa puhtaana joko koko päivän =)
Pyykin jälkeen olinkin jo niin rikki, poikki, loppu että pesulla käytyäni ei jaksanut enää mitään iltapalaakaan miettii vaikka vatta oli toista mieltä ja ilmoitteli siitä kovasti kurnimalla.

Mutta olipas kiva herätä aamulla siivottuun kämppään ja vaakakin näytti 600g vähemmän kuin eilen aamulla =D Ei siis mikään turha päivä ollut tuo eilinen!!

Nyt lähen viel ulos maalaileen ja koitan siivota pihaa sen minkä kerkiin.
Takaraivossa kyllä taas jo kolkuttelee et pitäs päästä kävelylenkki tekeen tai punttireeni, mut
hommatkaan ei tuu tehtyy jos ei niit tee. Päivä näyttää kuin reenihetken käy....